Työhakemuskirje on työharjoittelijan tilaisuus tehdä vahva ensivaikutelma – ensimmäinen askel kohti tulevaa uraa. Hyvin kirjoitettu hakemus avaa ovet mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin, ja vaikka aiempaa kokemusta ei olisikaan, se voi saada rekrytoijan kiinnostumaan.
Tämän kirjoitusoppaan ohjeita noudattamalla opit kirjoittamaan hakemuksen, joka erottuu joukosta ja herättää huomiota. Kun hakemus on kunnossa, voit keskittyä oppimiseen ja ammattitaitosi kehittymiseen – urasi alkuun!
Työharjoittelijan työhakemusesimerkin koko teksti
17.8.2024
Hyvä Riitta Hannula
Työharjoittelijana voin tarjota tiimiinne rohkeaa luovuutta ja nuorta näkökulmaa.
Olen jo pitkään hakenut tilaisuutta päästä tutustumaan lähemmin media-alaan ja työharjoittelupaikka Mediatalossa olisi täydellinen tilaisuus oppia PR-alan parhailta osaajilta. Yliopistolla suorittamani suomalaisen kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen kurssit eivät ole minusta tuntuneet akateemiselta puurtamiselta, sillä kirjoittaminen on intohimoni. Haluaisin pystyä sanoillani vaikuttamaan ja omalta osaltani muuttamaan maailmaa. Työharjoittelupaikka Mediatalossa tarjoaisi minulle tilaisuuden juuri tähän.
Työharjoittelijanne pääsevät muun muassa suorittamaan media-analyyseja, hallinnoimaan asiakkaidenne sosiaalisen median kampanjoita ja kirjoittamaan vaikuttavia lehdistötiedotteita. Toivotte heiltä analyyttista ajattelua, taitavaa viestintää sosiaalisen näkyvyyden edistämiseksi sekä lumoavia kirjoituksia.
Monipuolinen kokemukseni yliopistolla viimeisten kahden vuoden aikana tekee minusta ihanteellisen hakijan tähän työharjoittelupaikkaan:
- Toimitin viikoittain ilmestyvää yliopistolehteä, jolla on yli 8 000 lukijaa.
- Laajensin perheyrityksen sosiaalisen median läsnäoloa 1200 % yli 23 000 seuraajaan.
- Kirjoitin 12 artikkelia edellisessä PR-työharjoittelupaikassani Marner oy:ssä.
Energinen luonteeni sopisi hyvin teidän nopeatempoiseen työympäristöönne.
Olen aidosti kiinnostunut ihmisistä ja nautin uusien kontaktien luomisesta. Ilmaisuvoimainen kirjoittaja minussa löytää oikeat sanat asiakkaillenne ja heidän yleisöilleen.
Toivon, että kirjeeni perusteella kiinnostutte lukemaan ansioluetteloni, ja kiitän jo etukäteen huomiostanne.
Ystävällisin terveisin
Aino Luoma
Työharjoittelijan työhakemuksen osat
Työhakemuksen kirjoittaminen on kuin työharjoittelijan ensimmäinen projekti – se vaatii huolellista suunnittelua, selkeää ajattelua ja tarkkaa muotoilua. Hyvä hakemus tuo esiin vahvuutesi ja motivaatiosi, vaikka sinulla ei olisikaan vielä paljon työkokemusta. Se on mahdollisuus vakuuttaa työhönottaja siitä, että olet oikea valinta ja että sinulla on potentiaalia kehittyä alalla.
Seuraavassa on ohjeita työhakemuskirjeen eri osien kirjoittamiseen:
- Otsikko. Kirjeen otsikon tärkein tehtävä on esittää yhteystietosi selkeästi ja kiinnittää työhönottajan huomio.
- Tervehdys. Tämän osion tarkoitus on tervehtiä kirjeen vastaanottajaa (työhönottajaa) ja luoda ensimmäinen yhteys kohteliaaseen sävyyn. Jos tiedät vastaanottajan nimen, kirjoita tervehdys muotoon Hyvä Etunimi Sukunimi. Kaikki ihmiset ilahtuvat lukiessaan oman nimensä.
- Johdanto. Johdannon tarkoitus on antaa sinusta positiivinen ja ammattimainen ensivaikutelma. Esittele itsesi napakasti ja energisesti, mainitse yksi tärkeä taito tai saavutus, joka osoittaa sinun sopivan hakemaasi harjoittelupaikkaan. Vältä kliseitä ja muotoile ajatuksesi selkeästi.
- Runko. Runko on hakemuksen tärkein osa, jossa kerrot, miksi olet sopiva juuri tähän harjoittelupaikkaan. Painota koulutustasi, opintoprojektejasi ja vaikkapa kokemustasi vapaaehtoistyöstä.
- Loppukappale. Lopeta hakemus vakuuttavasti. Kiitä lukijaa hänen ajastaan ja ilmaise halusi keskustella mahdollisuuksista tarkemmin. Voit myös lisätä, että odotat innolla yhteydenottoa.
- Allekirjoitus. Päätä kirje kohteliaasti, esimerkiksi lopputervehdykseen ”Ystävällisin terveisin”. Lisää tervehdyksen alle etu- ja sukunimesi.
Kaipaatko lisää inspiraatiota? Ehkä löydät ideoita esimerkiksi seuraavien ammattien työhakemusesimerkeistä:
Työharjoittelijan työhakemuksen johdanto
Johdanto on kirjeen tärkeimpiä osia, sillä se antaa ensimmäisen vaikutelman sinusta työnhakijana. Herätä heti lukijan kiinnostus ja luo myönteinen, energinen kuva itsestäsi. Voit kertoa innostuksestasi alaa kohtaan, esimerkin opiskeluprojektista tai erityisistä taidoista, jotka liittyvät hakemaasi paikkaan.
Vältä mitäänsanomattomia aloituksia, kuten ”Olen [nimi] ja haen harjoittelupaikkaa”, sillä ne eivät herätä lukijan mielenkiintoa. Huono aloitus voi johtaa hakemuksen hylkäämiseen, sillä rekrytoijat saavat paljon hakemuksia ja haluavat heti nähdä, miksi juuri sinä olisit sopiva tehtävään.
Hyvä Riitta Hannula
Työharjoittelijana voin tarjota tiimiinne rohkeaa luovuutta ja nuorta näkökulmaa.
Nimeni Tuomo Sund ja olen kiinnostunut harjoittelupaikasta yrityksessänne. Olen opiskellut materiaalitekniikkaa ja haluaisin kehittää osaamistani alalla.
Työharjoittelijan työhakemuksen runko
Työhakemuksen runko on kirjeen ydin, jossa pääset esittelemään osaamistasi ja motivaatiotasi. Tässä osassa voit tuoda esiin koulutuksesi, kiinnostavat opintoprojektit sekä taidot, jotka tekevät sinusta oikean valinnan tehtävään. Vältä itsestäänselvyyksiä ja havainnollista kertomaasi mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi numerotiedoin.
Rungon ensimmäinen kappale – soveltuvuutesi tehtävään
Työharjoittelijan työhakemuksen rungon ensimmäinen kappale on tärkeä, koska siinä voit vakuuttaa työhönottajalle, että olet oikea henkilö juuri tähän harjoittelupaikkaan. Tuo tässä kappaleessa esiin kaikki tärkeimmät vahvuutesi ja taitosi, vaikka sinulla ei vielä olisikaan alan työkokemusta.
Tässä on muutamia asioita, joita kirjeen rungon ensimmäisessä kappaleessa kannattaa mainita:
- Koulutus ja opinnot. Mainitse opintosi, jotka liittyvät harjoittelupaikkaan. Voit kertoa erityisesti niistä kursseista tai opintokokonaisuuksista, jotka osoittavat, että sinulla on tarvittavat tiedot ja valmiudet.
- Projektit ja opinnäytetyöt. Jos olet työskennellyt projektien parissa, jotka liittyvät työharjoittelun alaan, tuo ne esiin. Tämä voi olla vaikka ryhmätyö, jossa ratkoit käytännön ongelmia.
- Tekninen osaaminen. Korosta hallitsemiasi ohjelmistoja ja työkaluja, kuten Microsoft Office, graafisen suunnittelun ohjelmat tai muut alaan liittyvät työkalut, jotka tukevat tehtävässä suoriutumista.
- Motivaatio ja kiinnostus. Kerro, miksi juuri tämä työharjoittelupaikka kiinnostaa sinua ja miksi haluat työskennellä kyseisessä yrityksessä. Tämä luo yhteyden ja osoittaa, että olet oikeasti kiinnostunut oppimaan ja kehittymään.
- Pehmeät taidot. Vaikka sinulla ei olisi vielä työkokemusta, voit korostaa pehmeitä taitojasi, kuten tiimityö- ja ongelmanratkaisukykyjäsi, jotka ovat tärkeitä taitoja työharjoittelijalle.
Rungon muut kappaleet – räätälöinti organisaatioon
Työharjoittelijan työhakemuksen rungon muiden kappaleiden kirjoittamisessa on tärkeää räätälöidä hakemus juuri organisaation tarpeisiin. Voit tuoda esiin, miksi haluat nimenomaan tähän yritykseen harjoittelemaan ja mitä arvokkaita taitoja sinulla on tarjota. Pohdi, millaisia haasteita organisaatio kohtaa ja miten omat vahvuutesi, kuten opintoprojektit, tekniset taidot tai vaikkapa sosiaalisen median taidot, voivat tukea näiden haasteiden ratkaisua.
Tutustu yrityksen kulttuuriin ja arvoihin, jotta voit osoittaa, että arvostat samoja asioita ja sovit hyvin tiimiin. Kerro, miksi tämä harjoittelupaikka on sinulle erityisen kiinnostava ja miten se voi auttaa sinua kehittymään ammatillisesti.
Tavoitteena on, että hakemuksesi näyttää selvästi, miten hyvin sovit juuri tähän työympäristöön ja tehtävään ja miten voit tuoda omat vahvuutesi osaksi organisaation menestystä.
Olen jo pitkään hakenut tilaisuutta päästä tutustumaan lähemmin media-alaan ja työharjoittelupaikka Mediatalossa olisi täydellinen tilaisuus oppia PR-alan parhailta osaajilta. Yliopistolla suorittamani suomalaisen kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen kurssit eivät ole minusta tuntuneet akateemiselta puurtamiselta, sillä kirjoittaminen on intohimoni. Haluaisin pystyä sanoillani vaikuttamaan ja omalta osaltani muuttamaan maailmaa. Työharjoittelupaikka Mediatalossa tarjoaisi minulle tilaisuuden juuri tähän.
Työharjoittelijanne pääsevät muun muassa suorittamaan media-analyyseja, hallinnoimaan asiakkaidenne sosiaalisen median kampanjoita ja kirjoittamaan vaikuttavia lehdistötiedotteita. Toivotte heiltä analyyttista ajattelua, taitavaa viestintää sosiaalisen näkyvyyden edistämiseksi sekä lumoavia kirjoituksia.
Monipuolinen kokemukseni yliopistolla viimeisten kahden vuoden aikana tekee minusta ihanteellisen hakijan tähän työharjoittelupaikkaan:
- Toimitin viikoittain ilmestyvää yliopistolehteä, jolla on yli 8 000 lukijaa.
- Laajensin perheyrityksen sosiaalisen median läsnäoloa 1200 % yli 23 000 seuraajaan.
- Kirjoitin 12 artikkelia edellisessä PR-työharjoittelupaikassani Marner oy:ssä.
Energinen luonteeni sopisi hyvin teidän nopeatempoiseen työympäristöönne.
Olen aidosti kiinnostunut ihmisistä ja nautin uusien kontaktien luomisesta. Ilmaisuvoimainen kirjoittaja minussa löytää oikeat sanat asiakkaillenne ja heidän yleisöilleen.
Kehotus toimintaan ja loppusanat
Työhakemuskirjeen loppukappaleessa sinulla on vielä viimeinen tilaisuus tehdä hyvä vaikutus ja samalla voit kannustaa lukijaa ottamaan sinuun yhteyttä.
Voit kiittää työhönottajaa hänen ajastaan ja kiinnostuksestaan. Toista lyhyesti innostuksesi ja motivaatiosi päästä harjoittelemaan juuri heidän organisaatiossaan. Voit myös mainita odottavasi innolla mahdollisuutta keskustella lisää, esimerkiksi haastattelussa.
Pidä loppukappaleen sävy positiivisena ja vakuuttavana, mutta varo kuulostamalta liian varmalta. Lopeta kirje kohteliaasti, esimerkiksi tervehdyksellä ”Ystävällisin terveisin” ja kirjoita koko nimesi tervehdyksen alle.
Hyvin muotoiltu lopetus jättää sinusta kuvan motivoituneena ja kohteliaana työharjoittelijana.
Toivon, että kirjeeni perusteella kiinnostutte lukemaan ansioluetteloni, ja kiitän jo etukäteen huomiostanne.
Ystävällisin terveisin
Aino Luoma
Tee vaikutus työhaastattelussa
Onko loistava työhakemuksesi poikinut kutsun haastatteluun? Mietitkö, miten haastatteluun olisi hyvä valmistautua?
Tutustu blogiin, jossa käymme läpi hyvät ja huonot vastaukset haastattelukysymykseen Miksi haluat meille töihin? Tässä blogissa annamme käytännön vinkkejä siihen, miten voit vastata tähän tärkeään kysymykseen, joka voi ratkaista sen, valitaanko sinut työharjoitteluun.
Hyvin valmisteltu vastaus tuo esiin motivaatiosi, vahvuutesi ja ennen kaikkea sopivuutesi juuri tähän harjoittelupaikkaan – ja auttaa sinua erottumaan muista hakijoista. Lue blogista, miten voit valmistautua vastaamaan vakuuttavasti ja antaa itsestäsi parhaan mahdollisen kuvan haastattelussa!
Työharjoittelijan työhakemuksen suurin haaste: työkokemuksen puute
Vaikka työkokemus puuttuu, voit kirjoittaa vakuuttavan työhakemuksen korostamalla muita vahvuuksiasi ja soveltuvuuttasi harjoittelupaikkaan.
Seuraavassa on muutamia vinkkejä, joita voit hyödyntää:
- Korosta koulutustasi. Kerro, mitä olet oppinut opinnoissasi ja miten se liittyy hakemaasi työharjoittelupaikkaan. Mainitse erityisesti kursseja, projekteja tai aiheita, jotka osoittavat kiinnostustasi alaa kohtaan.
- Nosta esiin taitosi ja kykysi. Painota esimerkiksi IT-taitoja, kielitaitoa, sosiaalisen median taitoja, ohjelmisto-osaamista tai pehmeitä taitoja, kuten tiimityöskentelytaidot, ongelmanratkaisukyky tai empatia. Kerro, miten nämä taidot liittyvät haettavaan tehtävään.
- Mainitse vapaaehtoistyö tai harrastus. Jos olet toiminut aktiivisesti järjestöissä, tehnyt vapaaehtoistyötä tai kehittänyt taitojasi harrastuksissa, kerro siitä. Tällaiset kokemukset voivat osoittaa sitoutumistasi ja työelämässä hyödyllisiä kykyjä.
- Kerro tavoitteistasi. Kuvaile, miten harjoittelu tukee pitkän aikavälin ammatillisia tavoitteitasi. Se osoittaa, että olet motivoitunut ja suunnitelmallinen urasi suhteen, ja lisää näin hakemuksesi vakuuttavuutta.
- Ilmaise motivaatiosi ja oppimishalusi. Selitä, miksi juuri tämä harjoittelupaikka kiinnostaa sinua. Painota, että olet innokas oppimaan ja kehittymään alalla.
Hyvä hakemus herättää lukijan mielenkiinnon ja näyttää selvästi, että olet innostunut sekä sitoutunut harjoitteluun.
Tärkeimmät ohjeet
Muista, että hyvin kirjoitettu hakemus on avain haastatteluun pääsyyn ja uran alkuun. Jos tarvitset lisäapua työnhaun eri tilanteisiin, tutustu cvapp.fi-palveluun – se tarjoaa ilmaisia ansioluettelo- ja työhakemuspohjia, jotka takaavat asiakirjojesi edustavan ulkoasun ja selkeyden. Palvelusta löydät myös työnhakuun liittyviä blogeja sekä runsaasti käytännön esimerkkejä avuksi kirjoittamiseen. Me autamme sinua onnistumaan.
Onnea harjoittelupaikan hakuun!