1. Blogi
  2. Työhaastattelu
  3. 25+ työpaikkaa nuorille (sekä ohjeita työpaikan etsintään)
kirjoittanut Paul DruryPaul Drury

25+ työpaikkaa nuorille (sekä ohjeita työpaikan etsintään)

9 min lue
25+ työpaikkaa nuorille (sekä ohjeita työpaikan etsintään)
Nuorille on tarjolla erilaisia työpaikkoja. Mahdollisuudet vaihtelevat paikallisista olosuhteista riippuen, mutta parhaassa tapauksessa nuoret oppivat paljon ensimmäisessä työpaikassaan. Esittelemme seuraavassa muutamia yleisiä työpaikkoja nuorille.

10 parasta työpaikkaa nuorille

Nuorille on tarjolla monenlaisia työpaikkoja, joista mainitsemme seuraavassa kymmenen suosituinta. Useimmat aikuiset ovat aikoinaan aloittaneet tällaisesta työpaikasta.

Lastenvahti

Lapsen hoitaminen sillä aikaa, kun vanhemmat ovat poissa, on kautta aikojen ollut nuorille kätevä tapa ansaita rahaa. Suositukset vanhemmilta, joiden lapsia olet hoitanut, ovat varmin tapa löytää lisää lastenhoitotöitä.

Myymäläapulainen

Myymäläapulaiset, myyjät ja kassatyöntekijät ovat usein joko uransa alku- tai loppupäässä olevia henkilöitä. Monissa kaupoissa työskentelee nuoria, ja asiakaspalvelun lisäksi kaupoissa on aina paljon järjesteltävää, purettavaa, pakattavaa ja siivottavaa.

Vähittäiskaupan alalla työntekijöiden vaihtuvuus on suuri, joten jatkuva nuorten työntekijöiden virta on siunaus mille tahansa liikkeelle. Parhaassa tapauksessa työajat ovat joustavat ja saat sovitettua työtuntisi esimerkiksi opintojen oheen.

Päivähoidon työntekijä

Kaupungit ja kunnat tarjoavat nuorille usein kesätyöpaikkoja päiväkodeissa. Vaippojen vaihtaminen, välipalojen valmistaminen, leikkien ohjaaminen, askartelu, laulaminen ja satujen lukeminen kuuluvat päiväkodin arkeen. Tässä työssä on etua mielikuvituksesta ja luovuudesta.

Barista

Baristojen on osattava valmistaa juomia, mutta samalla he tarjoavat asiakkaille miellyttävän minikokemuksen. Luonteeltaan iloiset ja ystävälliset nuoret pääsevät loistamaan baristan roolissa ja saavat asiakkaat palaamaan kahvilaan yhä uudestaan.

Siivooja

Siivoojan työ ei ehkä ole kovin hohdokasta, mutta se on yksi niistä töistä, joita ei voida automatisoida. Tekniikan kehittyessä siivoaminen ei ole enää niin likaista ja kurjaa työtä kuin se oli aiemmin. Siivoaminen ei ehkä ole kaikkein paras työpaikka nuorelle, mutta ala on silti nuorten keskuudessa suosittu.

Puutarhatyöntekijä

Nuorilla ei ehkä ole vielä kovin paljon kokemusta puutarhanhoidosta, mutta työhön liittyy paljon tehtäviä, joissa nuorten energia, voima ja innostus on tervetullutta. Monet kokevat etuna sen, että työssä saa liikkua ja olla ulkona. Useimmat nuoret nauttivat ulkona olemisesta kesällä, mutta lumenluonti talvella onkin sitten jo toinen asia.

Pikaruokaravintolan työntekijä

Klisee pikaruokaravintolassa työskentelevästä finninaamaisesta teinistä on ikivanha. Työ ei ole loisteliasta, mutta oikein sopivaa nuorille, jotka haluavat säännölliset ansiot.

Koiranulkoiluttaja

Koiranulkoilutus on suosittu homma nuorten keskuudessa. Kukapa ei haluaisi viettää aikaansa luonnon keskellä innokkaan koiran kanssa? Koiranomistajille heidän lemmikkinsä on usein kuin perheenjäsen, mutta heillä ei välttämättä ole aikaa ulkoiluttaa koiraa riittävästi.

Paketti-/ruokalähetti

Murrosikäisellä ei välttämättä ole vielä ajokorttia, mutta paketteja ja aterioita toimitetaan nykyään yhä useammin mopolla tai polkupyörällä. Kaupungeissa, joissa liikenne tukkii kadut, aterioita toimitetaan usein pienemmillä liikennevälineillä, joita nuoret voivat ajaa. Pyöräkuriirinä työskentely on loistava tapa pysyä kunnossa. 

Autonpesijä

Vaikka monet ihmiset pesettävät autonsa automaattisessa autopesulassa, monet myös maksavat mielellään vanhasta kunnon käsinpesusta. Yritteliäiden tenien näkee joskus viikonloppuisin kulkevan ämpäri kädessä asiakkaita metsästämässä.

5 verkkotyöpaikkaa nuorille

Monet nuoret ovat tottuneet viettämään paljon aikaa elektronisten laitteiden ääressä, joten verkkotyöpaikkojen yleistyminen ei ole yllättävää. 

Sosiaalisen median hallinta

Ette kuule minun sanovan, että ura Instagram-tähtenä on varteenotettava vaihtoehto nuorelle. Tosiasia nimittäin on, että vain harvat nuoret ansaitsevat rahaa vaikuttajina, mutta yrityksissä on paljon sosiaalisen median hallintaan liittyviä tehtäviä, jotka sopivat erinomaisesti nuorille. 

Verkkosivuston suunnittelija

Monet nuoret oppivat helposti käyttämään yksinkertaisia verkkosivutyökaluja, mikä on hyödyllinen taito, koska monilla pienyrittäjillä ei ole ole aikaa, kiinnostusta tai taitoja verkkosivujen suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Peruskoodaustaidoista on apua, mutta ne eivät ole ehdoton vaatimus.

Tietojen syöttäminen

Tietojen syöttäminen ei sovi kovin nuorille, sillä virheillä voi olla vakavia seurauksia. Tietojenkäsittelyn luonteesta ja työnantajan toimialasta riippuen siitä voidaan maksaa hyvin. 

Asiakaspalvelu

Asiakkaat haluavat mieluiten asioida ihmisten kanssa, ja vaikka tietyt asiakaspalvelutehtävät annetaan kokeneille työntekijöille, nuoret voivat monissa yrityksissä hoitaa peruspalveluja. 

Kyselyjen suorittaminen ja mainosten katselu

Kyselyjen suorittaminen ja mainosten katselu verkossa ei välttämättä edistä henkistä hyvinvointia, mutta jos nuori haluaa ansaita rahaa mobiililaitteillaan ilman, että hänen tarvitsee käyttää aivojaan, tämä on varteenotettava vaihtoehto. 

5 kesätyöpaikkaa nuorille

Vaikka lomailu ja hengailu kaverien kanssa ovat teini-ikäisten prioriteettilistan kärjessä, monet hankkivat kesätyöpaikan ansaitakseen omaa rahaa.

Leiriohjaaja

Nuorempien lasten ohjaaminen leirillä on uskomattoman monipuolista, ja se on monelle murrosikäiselle tietynlainen siirtymäriitti. "Vapaa-ajallaan" he voivat pitää hauskaa muiden ohjaajien kanssa, ja he oppivat paljon tiimityöstä, viestintätaidoista ja vastuullisuudesta.

Huvipuiston työntekijä

Huvipuiston laitteissa kieppumisen jälkeen parasta huvipuistossa on siellä työskentely. Nuorten työntekijöiden tehtävät ovat usein toistuvia ja melko helppoja, mutta tunnelma työpaikalla on yleensä iloinen ja asiakkaiden hymyistä ja innostuneista huudahduksista saa nauttia aamusta iltaan. Huvipuistossa pääsee elämään uudelleen oman lapsuuden kohokohtia.

Hengenpelastaja

Hengenpelastajana tai uimavalvojana työskentely rannalla, uimahallissa tai maauimalassa sopii vain erinomaisille uimareille, ja lisäksi tehtävää varten on suoritettava erilaisia kursseja. Tehtävä on vastuullinen ja edellyttää tekijältään erinomaista valppautta.

Opas

Moniin matkailunähtävyyksiin palkataan kesäksi työntekijöitä, joilta ei yleensä vaadita muodollista pätevyyttä tehtävään. Voit ohjata liikennettä, hoitaa kioskia, kertoa nähtävyyksistä tai ohjata kävijöitä oikealle reitille.

Mansikanpoiminta

Mansikanpoiminta on fyysisesti raskasta, mutta on paljon huonompiakin työpaikkoja kuin viettää kesä tai kaksi mansikkapellolla. Mansikanpoiminta ajottuu ennen kaikkea heinäkuulle. Poimijoilta vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa ja sorminäppäryyttä.

5 liikunnallista työpaikkaa nuorille

Liikunnallisille nuorille työskentely liikunta-alalla on usein luonteva tapa ansaita hieman taskurahaa. Heillä saattaa olla itsellään kokemusta lajista ja he ovat usein roolimalleja nuoremmilleen.

Juniorivalmentaja

Useimmat nuoret ovat jo luopuneet unelmastaan ammattilaisurheilijana, mutta he saattavat edelleen harrastaa urheilua esimerkiksi viikonloppuisin kavereidensa kanssa. Heille valmentajaksi kouluttautuminen voi olla kiinnostava vaihtoehto.

Juniorituomari

Ammattituomareille ei makseta paljon siitä, että he toimivat tuomareina junioriurheilussa, eikä vapaaehtoisia aina ole riittävästi, joten nuorille juoniorituomarin pätevyyden hankkiminen on hyvä tapa pysyä mukana itselle mieleisessä lajissa ja ansaita samalla hieman taskurahaa.

Golfcaddie

Monissa kesätyöpaikoissa nuoret työskentelevät aikuisten parina tai rinnalla, mutta golfcaddien rooli on hieman erilainen: saat kantaa aikuisen laukkua ja kertoa hänelle kentän ominaisuuksista. Pääset mahdollisesti myös keskustelemaan hänen kanssaan rennosti.

Myyjä

Työskentely stadionin kassalla tai kioskeilla tai myymälöissä on sopiva työpaikka niille, jotka haluavat työskennellä viikonloppuisin. Opiskelijat ovat joustavaa työvoimaa isompiin otteluihin, ja monet työskentelevät oman urheiluseuransa palveluissa kouluvuosinaan.

Kuntosaliohjaaja

Kuntosalit ovat alkaneet kehittää tunteja yhä nuoremmille asiakkaille. Seitsemänvuotiaan lapsen vanhemmat eivät ehkä halua, että aikuinen valmentaa lasta, ja saattavat ajatella, että lapsi innostuu tunneista enemmän, jos valmentaja on nuori.

Piditkö tästä sisällöstä? Käy CV-mallisivullamme ja luo itsellesi paras CV.

Luo ansioluettelo 15 minuutissa
Luo ansioluettelo 15 minuutissa
Käytä ammattimaisia, käytännössä testattuja ansioluettelopohjia, sillä niiden avulla voit laatia sellaisen ansioluettelon, jota työnantajat odottavat.
Luo ansioluettelo
Jaa tämä artikkeli
Jatka lukemista
Ansioluettelo11 min lue
Ansioluettelon avainsanat
Ansioluettelon avainsanat
Ura18 min lue
Missä maassa työntekijät saavat eniten palkallista lomaa?
Missä maassa työntekijät saavat eniten palkallista lomaa?
Ansioluettelo8 min lue
Milloin ja miten suosittelijoita kannattaa mainita ansioluettelossa
Milloin ja miten suosittelijoita kannattaa mainita ansioluettelossa
Työhaastattelu13 min lue
Pelätty ”kerro hauskoja faktoja itsestäsi” -kysymys + 80 esimerkkiä inspiraation lähteeksi
Pelätty ”kerro hauskoja faktoja itsestäsi” -kysymys + 80 esimerkkiä inspiraation lähteeksi
Selaa kaikki
Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä tietojen keräämiseksi markkinointitarkoituksiin. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt kaikkien evästeiden käytön evästekäytäntömme Evästekäytäntö ja tietosuojaselosteemme Tietosuojaseloste mukaisesti.
Hyväksy evästeet