1. Blogi
  2. Ura
  3. Näistä yrityksistä työntekijät eivät halua lähteä
kirjoittanut Lotte van RijswijkLotte van Rijswijk

Näistä yrityksistä työntekijät eivät halua lähteä

14 min lue
Näistä yrityksistä työntekijät eivät halua lähteä
Cvapp.fi analysoi LinkedIn dataa tunnetuimpien yritysten työntekijöiden keskimääräisestä työsuhteen kestosta selvittääkseen, mitkä brändit ja yritykset kamppailevat henkilöstön vaihtuvuuden kanssa - ja millaiset työntekijät eivät halua lähteä.

Jos pandemian jälkeinen “suuri irtisanoutumisaalto” oli todellakin niin suuri, niin miksi kaikki eivät ole vieläkään vaihtaneet työpaikkaa?

Pandemian ensimmäisen vuoden jälkeen joka neljäs työntekijä suunnitteli irtisanoutuvansa, kun tilanne korjaantuu. Asiat olivat muuttuneet ja tulevaisuus näytti erilaiselta. Ratkaisevaa oli, että 80 prosenttia näistä levottomista sieluista ei suunnitellut siirtymistä paetakseen esimiestään tai välttääkseen paluuta toimistoon vaan siksi, etteivät he nähneet, miten he voisivat edetä urallaan nykyisessä yrityksessä.

Vuotta myöhemmin ja otsikoista huolimatta, monet työntekijät suosivat vakautta freelance-elämäntyylin sijaan. Työsopimus, työterveyshuolto, palkalliset lomat ja perhevapaat sekä työnantaja, jonka tuntee ja johon luottaa, tuntuvatkin paljon merkityksellisimmiltä muutaman epävarman vuoden jälkeen.

Työnantajallensa uskolliset työntekijät saattavat käyttää kollegoidensa lähtöä hyväkseen ja sitä kautta edetä urallaan luomalla uusia rooleja ja parantamalla olosuhteitaan yrityksessä, jossa he mielellään jatkavat työskentelyä.

Missä yrityksissä työntekijät pysyvät pisimpään? Käytimme LinkedIn dataa työntekijöiden keskimääräisestä työsuhteen kestosta tunnetuimmissa yrityksissä ja laitoimme paremmuusjärjestykseen ne yritykset, joissa työntekijät viihtyvät pisimpään. Kokosimme myös ne yritykset, joissa työntekijät vaihtuvat nopeimmin.

Keskeiset löydökset

  • HSBC Bank USA ja Neutrogena ovat jaetulla ensimmäisellä sijalla yrityksinä, joissa työntekijät viihtyvät pisimpään, keskimäärin 10,2 vuoden työsuhteella
  • Nokia:n työntekijät viihtyvät yrityksen palveluksessa pisimpään kun suomalaisia yrityksiä vertaillaan keskenään, keskimäärin 9,1 vuotta
  • Coinbase:llä, Avelo Airlines:lla ja Popeyes:llä työsuhteen kesto on lyhyin, keskimäärin vain noin 0,8 vuotta
  • Internet ja ohjelmisto alalla “pisin työsuhde” on tutkimuksen lyhyin verrattuna muihin aloihin - esimerkiksi Rovio:lla keskimääräisen työsuhteen kesto on 3 vuotta
  • Reebok:illa työntekijät viihtyvät keskimäärin 7 vuotta, mikä on pisin kaikista vaatetusalan yrityksistä. Marimekko:lla taas viihdytään noin 3,6 vuotta

Sitoutuneimmat työntekijät löytyvät todennäköisimmin lentoyhtiöistä

HSBC Bank USA:n ja ihonhoitoalan tuotemerkin Neutrogenan työntekijät pysyvät yrityksessään keskimäärin 10,2 vuotta. Siihen auttaa se, että molemmat yritykset ovat olleet olemassa jo pitkään - HSBC perustettiin vuonna 1850, kun taas Neutrogena aloitti erikoiskosmetiikan toimittamisen jo 1930-luvulla Hollywoodiin.

Neutrogena on osa Johnson & Johnson -yhtiötä, joten työntekijät nauttivat yrityksen harkitusta etuusohjelmasta. Glassdoor-arvosteluista käy ilmi, että vaikka Neutrogena ei tarjoa monia mahdollisuuksia uralla etenemiseen, mutta yrityksen sisäinen tehtävänvaihto on mahdollista - mikä voi estää vähemmän kunnianhimoisia työntekijöitä kyllästymästä työhönsä. Kymmenen vuotta samassa yhtiössä voi tarkoittaa jollekin koko työuraa: 28 vuotias keräsi 2 miljoonan dollarin omaisuuden ja jäi eläkkeelle kymmenen työskentelyvuoden jälkeen.

Nokian työntekijät viihtyvät yrityksen leivissä pisimpään (noin 9,1 vuotta), kun suomalaisia yrityksiä vertaillaan keskenään. Muita yrityksiä jotka ovat onnistuneet sitouttamaan työntekijänsä useammaksi vuodeksi ovat metsäteollisuusyritykset Stora Enso sekä UPM, joissa työntekijät viihtyvät keskimäärin 7,1 vuotta ja 6,9 vuotta.

Top 20 yritystä, joista työntekijät eivät halua lähteä

Yli puolet (11/20) yrityksistä, joissa työntekijät viihtyvät pisimpään, ovat lentoyhtiöitä. Lentäjien ja matkustamohenkilökunnan henkilöturvallisuusselvitysten sekä koulutuksen korkeat kustannukset merkitsevät sitä, että lentoyhtiöt panostavat erityisen paljon työntekijöidensä sitouttamiseen. Runsaat kohteessa yöpymis lisät ja lentoalennukset ovat tehokkaita sitouttamiskeinoja, varsinkin kun ne kertyvät pitkän palvelusajan myötä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jos matkustamohenkilökunnalle annetaan enemmän vapauksia käyttää oma-aloitteisuuttaan ja mahdollisuus "luoda oma roolinsa", se lisää työhön sitoutumista. Esimerkiksi Alankomaiden kansallisessa lentoyhtiö KLM:ssä työntekijät viihtyvät keskimäärin noin 8,8 vuotta. Vastaavasti Finnair:in palveluksessa työntekijät olivat noin 7 vuotta.

Reddit:illä ja Zoom:illa on nopeimmin vaihtuvat työntekijät

Yritykset, joissa on lyhimmät työsuhteet, ovat 90 prosentin todennäköisyydellä internet- ja ohjelmistoalan yrityksiä. Monet näistä yrityksistä ovat uusia, startup yrityksiä, joissa luonnollisestikaan ei ole kymmenen vuoden työuraa tehneitä työntekijöitä nostamassa työurien keskimääräistä pituutta. Vakiintuneemmissa digi-yrityksissä aivovuoto saattaa kuitenkin liittyä myös urakehitykseen:

"Ohjelmistosuunnittelijoiden markkinat ovat vahvat", kertoo Workforce Logiq:in johtava tietohallinnon asiantuntija Christy Whitehead, "ja he hyödyntävät fiksusti markkinoiden kysyntää siirtyäkseen ylemmäksi yrityksessä ja pyytämällä korkeampaa palkkaa."

Peliyhtiö Rovio:lla on myös muiden alan yritysten tavoin lyhyitä työsuhteita. Pelien kehittämiseen erikoistuneet työntekijät viihtyvätkin yhtiön palveluksessa keskimäärin noin 3 vuotta.

Top 20 yritystä, joihin työntekijät eivät halua jäädä

Nykypäivän työvoima on oppinut joustavan työn makuun ja monet olivat turhautuneita työmatkoihin ennen kuin pandemia sai aikaan uusia normeja. Randstad:in tuoreen tutkimuksen mukaan 62 prosenttia pandemian aikana etätyöskentelyyn siirtyneistä työntekijöistä ei kaipaa toimistoa, vaikka kaipaavatkin työkavereitaan. Digi-yritykset, kuten Hubspot (jossa keskimääräinen työsuhde kestää vain 1,8 vuotta, vaikka se on ollut olemassa jo 16 vuotta) ovat siirtymässä hybridi- tai etätyöskentelymalleihin pitääkseen työntekijänsä. Hubspot:n strategia on kannustaa työntekijöitään etätyöskentelyyn.

Yritykset, joissa työntekijöiden vaihtuvuus on vähäistä toimialoittain

Harvard Business Review -tutkimus osoitti, että tehokkain keino työntekijöiden pitämiseen yrityksessä on yksinkertaisesti olla tekemättä mitään. Toisin sanoen useimmat työntekijät eivät jää yritykseen, koska he ovat tyytyväisiä, vaan koska he eivät ole tarpeeksi tyytymättömiä tai riittävän kunnianhimoisia lähteäkseen.

Jos tämä kuulostaa sinulta, esihenkilösi pitäisi tehdä enemmän saadakseen sinut panostamaan työhösi. Voi myös olla, että sinun on aika kysyä itseltäsi, haluatko tosiaan viettää koko työelämäsi näin. 2020-luvulla sinä olet loppujen lopulta itsesi pomo, joten on sinun oma velvollisuutesi muistuttaa itseäsi päivittäin siitä, että olet parhaiden mahdollisten työolosuhteiden arvoinen.

Suomalaisilla ei aikomusta irtisanoutua

Suomalaiset pysyvät samassa työpaikassa keskimäärin noin 10 vuotta käy ilmi Tilastokeskuksen työelämän tutkimuksesta. Suurimmalla osalla työntekijöistä ei ole aikomustakaan irtisanoutua. Loppuvuonna 2022 vain 24 prosenttia Työterveyslaitoksen tutkimukseen osallistuneista vastaajista mietti usein eroamista nykyisestä työstään. Samasta tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että erityisesti alle 36-vuotiaat nuoret työntekijät ovat entistä tylsistyneenpiä työhönsä.

Jos haluat löytää oman alasi yritykset, joista työntekijät eivät halua lähteä, tutustu kokoamaamme aineistoon alla olevasta taulukosta.

Tutkimusmenetelmä ja lähteet

Määrittääksemme yritykset, joista työntekijät eivät halua lähteä, valitsimme 13 tärkeintä toimialaa: lentoyhtiöt, autoteollisuus, pankkitoiminta, muoti, ruokapalvelut, terveydenhuolto, internet ja ohjelmistot, ylellisyystavarat ja korut, media, vähittäiskauppa, ihonhoito ja kosmetiikka, teknologia ja kulutuselektroniikka sekä videopelit.

Sen jälkeen laadimme luettelon kunkin toimialan suurimmista työnantajista. Vertasimme luetteloa Brand Directory:n, sekä You.Gov:n kaltaisten lähteiden luetteloihin varmistaaksemme, ettei listalta puuttuisi yhtäkään alan merkittävimmistä yritystä.

Lopulta kävimme läpi kunkin yrityksen LinkedIn-profiilin ja keräsimme Insights-osiosta työntekijöiden mediaanipalvelusaikaan liittyvää tietoa. Tapauksissa, joissa yrityksellä oli useita profiileja, käytimme brändin pääkonttorin LinkedIn-sivua.

Yritykset, jotka sopivat useampaan kuin yhteen kategoriaan, kuten esimerkiksi Amazon, on sisällytetty useampaan kertaan.

Tiedot työntekijöiden palveluksen mediaani pituudesta ovat LinkedIn:in käyttäjien itse ilmoittamia, ja ne on kerätty helmikuussa 2023.

Luo ansioluettelo 15 minuutissa
Luo ansioluettelo 15 minuutissa
Käytä ammattimaisia, käytännössä testattuja ansioluettelopohjia, sillä niiden avulla voit laatia sellaisen ansioluettelon, jota työnantajat odottavat.
Luo ansioluettelo
Luo ansioluettelo 15 minuutissa
Luo ansioluettelo 15 minuutissa
Käytä ammattimaisia, käytännössä testattuja ansioluettelopohjia, sillä niiden avulla voit laatia sellaisen ansioluettelon, jota työnantajat odottavat.
Luo ansioluettelo
Jaa tämä artikkeli
Jatka lukemista
Työhaastattelu5 min lue
Näin lopetat työhakemuskirjeen (esimerkkejä loppukappaleesta)
Näin lopetat työhakemuskirjeen (esimerkkejä loppukappaleesta)
Ansioluettelo9 min lue
Vahvuuksien esittäminen ansioluettelossa
Vahvuuksien esittäminen ansioluettelossa
Ansioluettelo5 min lue
Tutkimus: Työhakemuksessa yleisimmin käytetyt kliseet
Tutkimus: Työhakemuksessa yleisimmin käytetyt kliseet
Ansioluettelo11 min lue
Google Docs -ansioluettelopohjat
Google Docs -ansioluettelopohjat
Selaa kaikki
Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä tietojen keräämiseksi markkinointitarkoituksiin. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt kaikkien evästeiden käytön evästekäytäntömme Evästekäytäntö ja tietosuojaselosteemme Tietosuojaseloste mukaisesti.
Hyväksy evästeet